Koronavirus COVID-19
Ruoto Oy haluaa hidastaa Koronaviruksen leviämisen ja kantaa oman kortensa kekoon yhteiskunnan hyvinvoinnin vuoksi. Myymälämme palvelevat toistaiseksi normaalien aukioloaikojen puitteissa ja verkkokauppatilaukset toimitetaan asiakkaille normaaliin tapaan.
Osa henkilökunnastamme on siirtynyt vallitsevan tilanteen vuoksi kotioloihin etätöihin. Päivitämme verkkokauppamme tuotetietoja nyt entistä paremmiksi ja pyrimme näin ollen palvelemaan asiakkaita mahdollisimman hyvin. Myymälähenkilökunnan määrää on aavistuksen vähennetty tartuntariskien minimoimiseksi, mutta asiakaspalvelu myymälöissä pyritään kuitenkin pitämään entisellä tasolla. Myymälöiden ilmainen kahvitarjoilu on toistaiseksi poissa käytöstä.
Vaikutus tuotesaatavuuksiin
Toistaiseksi Koronaviruksen aiheuttamat haasteet eivät näy Ruodon tuotevalikoimassa. Ruoto Oy:n päämyymälä, Ruoto Mega Store, on Suomen suurin metsästys- ja kalastusliike. Suuren myymälämme varaston vuoksi uskomme että lähes kaikki tuotteet ovat normaaliin tapaan saatavilla tulevien kuukausien ajan. Isoissa ja harrastukselle tärkeissä hankinnoissa suosittelemme kuitenkin olemaan hyvissä ajoin liikenteessä, sillä esimerkiksi keulasähkömoottoreissa, suosituimmissa luotaimissa sekä tietyissä metsästysaseissa tulee olemaan toimituskatkoksia. Lisätietoa tuotekohtaisista saatavuuksista saat asiakaspalvelustamme.
Pidämme huolta hygieniasta
Henkilökuntamme pesee ja desinfio kätensä toistuvasti työpäivän aikana. Myös verkkokauppatilausten pakkauspisteillä pidetään huolta hygienista. Kassalaitteet putsataan päivittäin ja suosittelemme asiakkaitamme välttämään käteisen rahan käyttöä. Myymälässä tuotteet voi maksaa myös omalla puhelimella verkkokaupan kautta. Toivomme asiakkaidemme pitävän huolta omasta käsihygieniasta jo ennen myymälään tuloa ja turhaa tuotteiden koskettelua tulee välttää.