
Anton Pousar
Anton Pousar
Tuoteryhmäpäällikkö, perhokalastustuotteet: anton.pousar(at)ruoto.fi
Jo toistakymmentä vuotta perhokalastajia palvellut Anton Pousar on valehtelematta maan kovin perhoexpertti.
33-vuotias Anton Pousar aloitti hommat Ruodossa elokuussa 2019. Ruodon liiketoiminnan kehittyessä oli tarve löytää perhokalastuspuolelle oma vetäjänsä joka tuntisi tuotteet ja asiakkaat kuin omat taskunsa. Ei ihme, että Anton sai tämän työpaikan sillä toista yhtä pätevää kaveria ei tästä maasta tähän hommaan löydy!
Anton aloitti työhistoriansa helsinkiläisen perhokalastusliikkeen leivissä jo opiskeluaikoina. Opiskelujen päätyttyä Anton jäi hommiin perhokalastusalalle ja viimeisinä vuosina ennen Ruotoon siirtymistä vastasi usean vuoden ajan koko myymälän toiminnasta. Anton tuntee perhokalastusalan parhaat tuotteet ympäri maailman ja hyvien kontaktiensa vuoksi kykenee kehittämään Ruodon tuotevalikoimaa jatkuvasti.
Vapaa-ajalla Anton kalastaa perholla kaikkea mahdollista. Ja tottakai hän on myös todella taitava perhonsitoja. Vuosittain Anton käy esittelemässä perhonsidontataitojaan Euroopan eri messuilla haukiperhojen muodossa. Viime vuosien aikana Anton on hurahtanut myös hauen-, kuhan- ja ahvenenkalastukseen virvelivälineillä. Veneen kyytiin siis tasaisin väliajoin nostetaan sekä perho- että virppavavat.
Ruodossa Anton vastaa koko perhokalastusvalikoimasta ja toimii aina tarpeen tullen rautaisena asiakaspalvelijana Tuusulan myymälässä. Alla listattuna Antonin omat suosikkituotteet.







































































