Metsästysaseet

Metsästysaseet ovat myös osa Ruodon valikoimaa. Laadukas ase on jopa eliniän mittainen hankinta. Ja jos vähänkin epäröit niin aseen hankinnassa kannattaa kääntyä osaavan henkilökuntamme puoleen. 

Aseet metsästykseen ja urheiluammuntaan

Metsästysaseet voidaan luokitella kolmeen eri asetyyppiin: kiväärit, haulikot ja pienoiskiväärit. Lisäksi myymme myös rata-ammuntaan suunniteltuja aseita kuten kilpahaulikoita ja ratakivääreitä. Myös pistoolit ovat kauttamme saatavissa.

Aseet luokitellaan myös eri toimintatapoihin. Nämä toimintatavat ovat kertatuli, lippaallinen kertatuli, itselataava kertatuli ja sarjatuli. Kertatuliase tarkoittaa esimerkiksi päällekkäispiippuista haulikkoa ja muita aseita joissa ei ole lipasta. Lippaallinen kertatuli taas esimerkiksi pulttilukkoista kivääriä tai pumppuhaulikkoa. Itselataava kertatuli on kansankielellä "puoliautomaatti" kuten esimerkiksi puoliautomaatti haulikko. Sarjatuli aseita emme myy, eikä niihin myönnetä Suomessa lupia yksityishenkilöiden käyttöön.

Aseen osto tarvitsee aina hankkimisluvan

Ruoto Mega Store on Suomen suurin kalastus- ja metsästystarvikkeliike. Kaikki myymämme ampuma-aseet vaativat poliisilta anottavan ampuma-aseen hankkimisluvan ennen kuin tuotetta voidaan asiakkaallemme myydä. Jos kuitenkin tiedät jo nyt mitä aiot ostaa, voit aina kääntyä asiakaspalvelumme puoleen ja varata aseen siksi ajaksi että saat hankintaluvan poliisilaitokselta.

EUR
728 tuotetta
Järjestys:
Blaser R8 Proleka .308 Win - Kiväärit 308 Win - 80500040PROL308 - 1
Ale -14%
Blaser

Blaser R8 Proleka .308 Win

Vaihtopiippukivääri
Blaser R8 Proleka .308 Win on Suomen markkinoille suunniteltu erikoismalli, joka yhdistää Blaserin suoravetolukkoteknologian ja ergonomian erityisominaisuuksiin, tehden siitä täydellisen aseen...
(0)
2 999,00 €Norm. 3 499,00 €
Heti verkosta ja ainakin yhdestä myymälästä
Tuotteet lähetetään 2 arkipäivässä
Blaser R8 Proleka 9,3x62 - Kiväärit 9,3 x 62 - 80500040PROL9362 - 1
Ale -14%
Blaser

Blaser R8 Proleka 9,3x62

Vaihtopiippukivääri
Blaser R8 Proleka 9,3x62 on Suomen markkinoille suunniteltu erikoismalli, joka yhdistää Blaserin suoravetolukkoteknologian ja ergonomian erityisominaisuuksiin, tehden siitä täydellisen aseen...
(0)
2 999,00 €Norm. 3 499,00 €
Heti verkkokaupan varastosta
Tuotteet lähetetään 2 arkipäivässä
Blaser R8 Success .308 Win - Kiväärit 308 Win - 80500040SW308 - 1
Blaser R8 Success .308 Win - Kiväärit 308 Win - 80500040SW308 - 2
Blaser

Blaser R8 Success .308 Win

Vaihtopiippukivääri
Blaser R8 Success .308 Win on huippuluokan vaihtopiippukivääri, joka yhdistää Blaserin tunnetun ergonomian ja perinteisen saksalaisen käsityötaidon. Tämän kiväärin erikoisuus on sen...
(0)
5 499,00 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Blaser R8 Success Leather 9,3x62 - Kiväärit 9,3 x 62 - 600000005 - 1
Blaser R8 Success Leather 9,3x62 - Kiväärit 9,3 x 62 - 600000005 - 2
Blaser

Blaser R8 Success Leather 9,3x62

Vaihtopiippukivääri
Blaser R8 Success Leather 9,3x62 on korkealuokkainen vaihtopiippukivääri, joka yhdistää jalon pähkinäpuun ja ensiluokkaisen nahan. Tämä malli on suunniteltu vaativille metsästäjille, jotka...
(0)
7 999,00 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Blaser R8 Ultimate Adjustable .308 Win - Kiväärit 308 Win - 602090308 - 1
Blaser R8 Ultimate Adjustable .308 Win - Kiväärit 308 Win - 602090308 - 3
Blaser

Blaser R8 Ultimate Adjustable .308 Win

Vaihtopiippukivääri
Blaser R8 Ultimate Adjustable on säädettävällä poskipakalla varustettu vaihtopiippukivääri. Blaser R8 Ultimate -sarjan kivääreihin voit hankkia lisävarusteena myös pituussäädettävän...
(0)
4 899,00 € - 5 099,00 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Blaser R8 Ultimate Adjustable 30-06 Sprg - Kiväärit 30-06 Sprg - 999996069 - 1
Blaser R8 Ultimate Adjustable 30-06 Sprg - Kiväärit 30-06 Sprg - 999996069 - 3
Blaser

Blaser R8 Ultimate Adjustable 30-06 Sprg

Vaihtopiippukivääri
Blaser R8 Ultimate Adjustable on säädettävällä poskipakalla varustettu vaihtopiippukivääri. Blaser R8 Ultimate -sarjan kivääreihin voit hankkia lisävarusteena myös pituussäädettävän...
(0)
4 899,00 € - 5 099,00 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Blaser R8 Ultimate Adjustable 6,5 Creedmoor - Kiväärit 6,5 Creedmoor - 60209065 - 1
Blaser R8 Ultimate Adjustable 6,5 Creedmoor - Kiväärit 6,5 Creedmoor - 60209065 - 3
Blaser

Blaser R8 Ultimate Adjustable 6,5 Creedmoor

Vaihtopiippukivääri
Blaser R8 Ultimate Adjustable on säädettävällä poskipakalla varustettu vaihtopiippukivääri. Blaser R8 Ultimate -sarjan kivääreihin voit hankkia lisävarusteena myös pituussäädettävän...
(0)
4 899,00 € - 5 099,00 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Blaser R8 Ultimate Adjustable 9,3x62 - Kiväärit 9,3 x 62 - 6020909362 - 1
Blaser R8 Ultimate Adjustable 9,3x62 - Kiväärit 9,3 x 62 - 6020909362 - 4
Blaser

Blaser R8 Ultimate Adjustable 9,3x62

Vaihtopiippukivääri
Blaser R8 Ultimate Adjustable on säädettävällä poskipakalla varustettu vaihtopiippukivääri. Blaser R8 Ultimate -sarjan kivääreihin voit hankkia lisävarusteena myös pituussäädettävän...
(0)
4 899,00 € - 5 099,00 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Blaser R8 Ultimate Adjustable Recoil Pad - Blaser-aseiden muut osat - 80226955 - 1
Blaser

Blaser R8 Ultimate Adjustable Recoil Pad

Säädettävä perälevy
Blaser R8 Ultimate säätöperälevy on pituussäädettävä perälevy, joka on suunniteltu Blaser R8 Ultimate -aseeseen. Tällä perälevyllä saat pidennettyä vakiomittaista asetta ja säädettyä...
(0)
579,90 €
Heti verkkokaupan varastosta
Tuotteet lähetetään 2 arkipäivässä
Blaser R8 Ultimate Recoil Pad - Blaser-aseiden muut osat - 80227091 - 1
Blaser R8 Ultimate Recoil Pad - Blaser-aseiden muut osat - 80227091 - 2
Blaser

Blaser R8 Ultimate Recoil Pad

Rekyyliä vaimentava perälevy
Blaser R8 Ultimate Rekyyliä vaimentava perälevy on suunniteltu erityisesti Blaser R8 -aseiden takatukkiin. Tämä perälevy on helppo asentaa vakio perälevyn tilalle ilman erityisiä työkaluja...
(0)
367,00 €
Hetkellisesti loppu - Kysy saatavuus asiakaspalvelusta
Blaser R8 Ultimate Recoil Pad Compact - Blaser-aseiden muut osat - 80230480 - 1
Blaser R8 Ultimate Recoil Pad Compact - Blaser-aseiden muut osat - 80230480 - 2
Blaser

Blaser R8 Ultimate Recoil Pad Compact

Rekyyliä vaimentava perälevy
Blaser R8 Ultimate Rekyyliä Vaimentava Perälevy Compact on suunniteltu erityisesti pienikokoisemmille ampujille, ja sen vetopituus on 350 mm. Tämä erikoislyhyt malli on helppo asentaa Blaser R8...
(0)
269,90 €
Hetkellisesti loppu - Kysy saatavuus asiakaspalvelusta
Blaser R8 Ultimate Silverstone .308 Win - Kiväärit 308 Win - 80500040UL308C - 1
Blaser R8 Ultimate Silverstone .308 Win - Kiväärit 308 Win - 80500040UL308C - 2
Blaser

Blaser R8 Ultimate Silverstone .308 Win

Vaihtopiippukivääri
Blaser R8 Ultimate Silverstone .308 Win on vaihtopiippukivääri, joka on suunniteltu erityisesti ergonomiaa ja monipuolisuutta silmällä pitäen. Kiväärissä on suoravetolukko, mikä tekee siitä...
(0)
6 799,00 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Browning B525 Game 1 micro 28''12/76 IN - Päällekkäispiippuiset haulikot - 010240 - 1
Browning B525 Game 1 micro 28''12/76 IN - Päällekkäispiippuiset haulikot - 010240 - 2
Browning

Browning B525 Game 1 micro 28''12/76 IN

Päällekkäispiippuinen haulikko
Browning B525 Game 1 Micro 28'' 12/76 on päällekkäispiippuinen haulikko, joka on suunniteltu erityisesti naisille ja nuorille ampujille. tämä malli on lyhyttukkinen, mikä tekee siitä helpommin...
(0)
2 499,00 €
Tilattavissa verkkokaupasta
Lähetysaika n. 1-10 arkipäivää
Browning B525 Game Laminated - Päällekkäispiippuiset haulikot - 018248304 - 1
Browning B525 Game Laminated - Päällekkäispiippuiset haulikot - 018248304 - 2
Browning

Browning B525 Game Laminated

Päällekkäispiippuinen haulikko
Browning B525 Game Laminated on päällekkäispiippuinen haulikko, joka on suunniteltu erityisesti metsästykseen. tämä malli on varustettu laminaattitukilla, mikä tekee siitä kestävän ja...
(0)
2 449,00 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Browning B725 Pro Trap 32" 12/70 - Käytetyt haulikot - K01673 - 1
Browning B725 Pro Trap 32" 12/70 - Käytetyt haulikot - K01673 - 2
Browning

Browning B725 Pro Trap 32" 12/70

Käytetty haulikko
Käytetty Browning B725 Pro Trap Haulikko 32" piipuilla, kaliiperi 12/70 Kunto: Erinomainen Varusteet: Alkuperäinen kuljetuslaukku 7 vaihtosupistajaa ( IC, LM, M, IM, LF, L, XF) Alkuperäiset...
(0)
3 599,00 €
Heti verkosta ja ainakin yhdestä myymälästä
Tuotteet lähetetään 2 arkipäivässä
Browning B825 Game 12/76 - Päällekkäispiippuiset haulikot - 0183613004 - 1
Browning B825 Game 12/76 - Päällekkäispiippuiset haulikot - 0183613004 - 2
Browning

Browning B825 Game 12/76

Päällekkäispiippuinen haulikko
Browning B825 Game 12/76 on tyylikäs ja suorituskykyinen haulikko, joka on suunniteltu vaativaan metsästykseen. Aseen teräksestä koneistettu runko, tyylikkäät 825-kaiverrukset ja korkealaatuinen...
(0)
3 599,00 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Browning B825 Sporter 12/76 - Päällekkäispiippuiset haulikot - 634957391142 - 1
Browning

Browning B825 Sporter 12/76

Päällekkäispiippuinen haulikko
Browning B825 Sporter 12/76 – päällekkäispiippuinen haulikko, joka on suunniteltu erityisesti savikiekkoammuntaan. Tämä haulikko tarjoaa erinomaisen suorituskyvyn ja mukautuu käyttäjänsä...
(0)
3 689,00 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Browning Maxus 2 Camo Mobuc 12/89 - Puoliautomaattihaulikot - 011713204 - 1
Browning Maxus 2 Camo Mobuc 12/89 - Puoliautomaattihaulikot - 011713204 - 2
Ale -16%
Browning

Browning Maxus 2 Camo Mobuc 12/89

Puoliautomaattihaulikko
Browning Maxus 2 Camo Mobuc 12/89 on puoliautomaattihaulikko, joka on suunniteltu metsästykseen. Se on itselataava haulikko, mikä tarkoittaa, että se lataa seuraavan patruunan automaattisesti...
(0)
1 599,00 €Norm. 1 899,00 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Browning Maxus 2 Composite Black CF 12/76 - Puoliautomaattihaulikot - 634957383468 - 1
Browning Maxus 2 Composite Black CF 12/76 - Puoliautomaattihaulikot - 634957383468 - 2
Browning

Browning Maxus 2 Composite Black CF 12/76

Puoliautomaattihaulikko
Browning Maxus 2 Composite Black CF - Browning Maxus 2 on huippuluokan puoliautomaattinen haulikko, joka yhdistää korkean suorituskyvyn ja kestävyyden. Vakavaa metsästäjää ajatellen suunniteltu...
(0)
1 549,00 € - 1 690,00 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Browning Phoenix 12/89 28" - Käytetyt haulikot - K01742 - 1
Browning Phoenix 12/89 28" - Käytetyt haulikot - K01742 - 2
Browning

Browning Phoenix 12/89 28"

Käytetty haulikko
Käytetty Browning Phoenix 12/89 itselataava haulikko 28" piipulla Kunto: Kohtuullinen Varusteet: 3 Supistajaa (IC, M, F) Huom:Aseessa ei teräshaulileimoja
(0)
349,90 €
Heti verkosta ja ainakin yhdestä myymälästä
Tuotteet lähetetään 2 arkipäivässä
Browning T-Bolt Composite Left Hand .17 HMR 16,5" - Pienoiskiväärit 17 HMR - 634957362746 - 1
Browning

Browning T-Bolt Composite Left Hand .17 HMR 16,5"

Pienoiskivääri
Browning T-Bolt Composite Left Hand .17 HMR on vasenkätinen suoravetolukkoinen pienoiskivääri, joka on suunniteltu kaliiperille .17 HMR. Kiväärissä on 16,5 tuuman (42 cm) piippu ja synteettinen...
(0)
899,90 €
Hetkellisesti loppu - Kysy saatavuus asiakaspalvelusta
Browning T-Bolt Target Varmint Laminate ADJ 22Lr 16,5" - Pienoiskiväärit 22 LR - 634957383291 - 1
Browning

Browning T-Bolt Target Varmint Laminate ADJ 22Lr 16,5"

Pienoiskivääri
Browning T-Bolt Target Varmint Laminate ADJ 22LR on suoravetolukkoinen pienoiskivääri kaliiperissa .22 LR. Kiväärissä on 16,5 tuuman (42 cm) piippu ja laminaattitukki. Sen patruunakapasiteetti on...
(0)
1 199,00 €
Hetkellisesti loppu - Kysy saatavuus asiakaspalvelusta
Browning X-Bolt 2 Nordic Varitech Black 6,5 Creedmoor - Kiväärit 6,5 Creedmoor - 036016282 - 2
Browning X-Bolt 2 Nordic Varitech Black 6,5 Creedmoor - Kiväärit 6,5 Creedmoor - 036016282 - 3
Browning

Browning X-Bolt 2 Nordic Varitech Black 6,5 Creedmoor

Metsästyskivääri
Browning X-Bolt 2 Nordic Varitech Black 6,5 Creedmoor on moderni ja monipuolinen kivääri, joka yhdistää tehokkuuden, ergonomian ja turvallisuuden. Kompakti 510 mm piippu on optimoitu...
(0)
1 379,00 €
Heti verkosta ja ainakin yhdestä myymälästä
Tuotteet lähetetään 3-5 arkipäivässä
CZ 457 AT ONE Varmint .22LR 20" 1/2x20 - Pienoiskiväärit 22 LR - 5084-8591- - 1
CZ 457 AT ONE Varmint .22LR 20" 1/2x20 - Pienoiskiväärit 22 LR - 5084-8591- - 2
CZ

CZ 457 AT ONE Varmint .22LR 20" 1/2x20

Pienoiskivääri
CZ 457 AT-ONE Varmint .22LR 20" 1/2x20 on pulttilukkoinen pienoiskivääri, joka on suunniteltu erityisesti tarkkuusammuntaan ja metsästykseen. Se käyttää .22 Long Rifle -kaliiperin patruunoita ja...
(0)
1 399,00 €
Hetkellisesti loppu - Kysy saatavuus asiakaspalvelusta
CZ 457 American .17HMR 24" Barrel - Pienoiskiväärit 17 HMR - 5083-0090-8982ND - 1
CZ

CZ 457 American .17HMR 24" Barrel

Piippu CZ455/457
CZ 457 American .17HMR 24" Barrel on tšekkiläinen pienoiskivääri, joka on suunniteltu metsästykseen. Se on varustettu hienolla puutukilla ja siinä on perinteinen ohut ja kevyt piippuprofiili....
(0)
339,00 €
Hetkellisesti loppu - Kysy saatavuus asiakaspalvelusta
CZ 457 Camo Stainless .22 LR - Pienoiskiväärit 22 LR - 5084-8081- - 1
CZ

CZ 457 Camo Stainless .22 LR

Pienoiskivääri
CZ 457 Camo Stainless .22 LR on pienoiskivääri, joka kuuluu CZ 457 -sarjaan. Tämä malli on varustettu ruostumattomasta teräksestä valmistetulla piipulla, mikä tekee siitä kestävän ja...
(0)
749,00 €
Tilattavissa verkkokaupasta
Lähetysaika n. 1-10 arkipäivää