Second Hand - Käytetyt tuotteet

Nämä Ruoto Second Hand -tuotteet ovat olleet aiemmin käytössä esimerkiksi esittelykappaleena Ruodon myymälässä tai tapahtumissa, henkilökunnan koulutuskäytössä tai asiakkaan käytössä esimerkiksi sijaislaitteena takuukorjauksen aikana. Toisinaan, otamme myös asiakkailtamme vaihdossa vähän käytettyjä hyväkuntoisia tuotteita. Ruoto Second Hand -tuotteiden kohdalla kyseessä siis ovat käytetyt, mutta toimintavarmat tuotteet.

Ruoto Second Hand -tuotteet käyvät läpi tarkastuksen ennen uudelleenmyyntiä. Varmistamme, että toiminnot ovat kunnossa, ja että tuote on käyttövalmis. Ulkoisia käytön jälkiä, kuten naarmuja tai kulumia, saattaa esiintyä, mutta ne eivät vaikuta tuotteen toimintaan tai käyttöön. Pyrimme kertomaan tuotekuvauksessa mahdollisimman kattavasti kunkin tuotteen kunnon ja käyttöhistorian.

Vaihto- ja palautusoikeus

Kaikilla Second Hand -tuotteillamme on Ruodon normaali 30 päivän vaihto- ja palautusoikeus sekä 6 kuukauden toimivuustakuu. Takuu kattaa tuotteen normaalin toiminnan, mutta ei ulotu asiakkaan aiheuttamiin vaurioihin tai väärinkäyttöön.

Anna oma laatutuotteesi meille vaihdossa

Jos sinulla on tarpeetonta laadukasta kalastusvälinettä kotinurkissa pyörimässä tai olet kiinnostunut esimerkiksi päivittämään oman veneesi kalustoa, niin voit tarjota käytettyjä tuotteita meille. Emme osta tuotteita rahalla, vaan hyvitämme ne ostettavien tuotteiden kauppasummassa tai vaihdamme Ruoto-lahjakorttiin. Mikäli kiinnostut, niin ole yhteydessä asiakaspalveluumme info@ruoto.fi tai tule käymään myymälässämme. Suosittelemme tutustumaan tuotteiden hyvityshintoihin etukäteen alla oleva laskurin avulla.

Ruoto Second Hand -laskuri - Hinta-arvio käytetylle tuotteelle

Voit tarkastella tuotteesi hyvityshintaa tällä laskurilla. Huom! Päivitämme laskuria päivittäin. Tällä hetkellä laskuri pitää sisällään lähes kaikki Ruodon historian aikana myydyt kelat, vavat, perhosiimat, aurinkolasit, reput / laukut, kahluuvarusteet, kaikuluotaimet ja karttaplotterit, litiumakut, laturit, sähkömoottorit sekä metsästysvaatteet. Pyrimme tekemään hintalaskurista koko tuotevalikoimamme kattavan kesäkuun 2025 aikana.

Valitse tuotetiedot ja paina "Näytä hinta".
Ladataan...

 

Ruoto Second Hand on fiksu ja vastuullinen valinta – saat laatua edullisemmin ja pidennät tuotteen elinkaarta!

EUR
69 tuotetta
Järjestys:
TFO Gary's Signature Series 7'6'' 14-58g - Käytetty - Käytetyt heittokalastusvälineet - SH000076 - 1
Temple Fork Outfitters

TFO Gary's Signature Series 7'6'' 14-58g - Käytetty

Käytetty hyrräkelavapa
Käytetty TFO Gary's Signature -hyrräkelavapa . Yksiosainen laatukeppi. Viehesuositus 14-57 grammaa. Pituus 7'6''. Korkkikahvat tummuneet, mutta muuten siisti vapa. Aihion lakkapinnassa jonkin verran...
(0)
109,90 €
Heti verkosta ja ainakin yhdestä myymälästä
Tuotteet lähetetään 2 arkipäivässä
Vision Ace Carrot Float 42g - Käytetty - Käytetyt perhokalastusvälineet - SH000143 - 1
Vision Fly Fishing

Vision Ace Carrot Float 42g - Käytetty

Käytetty ampumapää
Käytetty Vision Ace Carrot -ampumapää. Kelluva ja paino 42g. Todella hyväkuntoinen ja käyttämättömän oloinen. Alkuperäinen puola ja pakkaus hukattu, toimitetaan siististi kiepillä....
(0)
49,99 €
Heti verkosta ja ainakin yhdestä myymälästä
Tuotteet lähetetään 2 arkipäivässä
Waterworks-Lamson Vanquish V12 - Käytetty - Käytetyt perhokalastusvälineet - SH000144 - 1
Waterworks-Lamson Vanquish V12 - Käytetty - Käytetyt perhokalastusvälineet - SH000144 - 2
Waterworks-Lamson

Waterworks-Lamson Vanquish V12 - Käytetty

Käytetty perhokela
Käytetty Waterwork-Lamson Vanquish V12 LT -perhokela. Todellinen salttikela kovalla jarrulla. Kela maannut vuodet käyttämättömänä ja se on tekniikaltaan uutta vastaava. Puolan reunoissa muutama...
(0)
699,90 €
Heti verkosta ja ainakin yhdestä myymälästä
Tuotteet lähetetään 2 arkipäivässä
Westin W3 Rig Bag L Grizzly - Käytetty - Käytetyt heittokalastusvälineet - SH000310 - 1
Westin

Westin W3 Rig Bag L Grizzly - Käytetty

Käytetty rigilaukku
Westin W3 Rig Bag L Grizz l y - Käytetty on kätevä ja kestävä tarvikelaukku vieheiden, koukkujen, perukkeiden ja työkalujen siistiin säilytykseen. Sopii kaikille järjestystä arvostaville...
(0)
37,99 €
Heti verkosta ja ainakin yhdestä myymälästä
Tuotteet lähetetään 2 arkipäivässä