Timo Kontio

Timo Kontio

Markkinointipäällikkö: timo.kontio(at)ruoto.fi / 040 722 3486

Timo on sekä perhonsidonnan suomenmestari että myöskin maailmanmestari. Ruodossa Timpan vastuulla on yrityksemme markkinointi.

Timo aloitti perhonsidonnan 13-vuotiaana ja pian mielenkiinto perhokalastuksen rinnalla kiinnittyi myös itse sidontaan. Timo on tunnettu maailmanlaajuisesti erittäin näyttävistä klassisista lohiperhoistaan ja hänet on palkittu monesti myös kotimaan sidontakisoissa.

Perhosidonnan ohella Timpan mieliharrastuksiin lukeutuu myös valokuvaus. Timo onkin tunnettu suomalaisten kalastuslehtiartikkelien toimittaja ja hän kuuluu myös Pohjolan Perhokalastaja -lehden tuotantotiimiin. Kalareissuilla Timo kantaa mukanaan aina järkkäriä, jonka läpi hän onkin ikuistanut monia unohtumattomia hetkiä valokuvamuotoon. Näillä kuvilla kuvitetaan Ruodon markkinoinnin lisäksi myös paljon suomalaisia kalastuslehtiä.

Timo työskentelee päivittäin Tuusulan myymälämme yhteydessä olevissa toimistotiloissamme. Markkinoinnin rinnalla Timo vastaa myös perhonsidontakurssiemme järjestämisestä. Alla listattuna Timpan omat suosikkituotteet.

EUR
30 tuotetta
Järjestys:
Keeper Float Tube Kit - Kelluntarenkaat - 6417512818773 - 1
Ale -15%
Keeper

Keeper Float Tube Kit

Kelluntarengas combo
Keeper-kelluntarengaspaketti sisältää itse renkaan, pumpun, räpylät sekä kantokassin. Keeper-kelluntarengassetti siis sisältää kaiken haukiperhomiehen tarvitsemat varusteet! Tosin paketin...
(3)
178,90 €Norm. 209,90 €
Hetkellisesti loppu - Kysy saatavuus asiakaspalvelusta
Scott G-Series - Scott-perhovavat - 446192 - 1
Scott G-Series - Scott-perhovavat - 446192 - 2
Scott

Scott G-Series

Yhdenkäden perhovapa, 4-osainen
Scott G Series on kombinaatio fiilistä ja uusimpia teknologioita. G-sarjalaiset ovat toiminnaltaan mediumeja sekä reippaasti taipuvia, joten vastaavat ne tuntumaltaan vanhoja legendaarisia...
(0)
1 049,00 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Vision Musta Michelin - Kahluukengät - 6417512836197 - 1
Vision Musta Michelin - Kahluukengät - 6417512836197 - 2
Vision Fly Fishing

Vision Musta Michelin

Kahluukenkä
Vision Musta Michelin Vision Musta Michelin -kahluukenkä on rengasvalmistaja Michelinin pohjalla varustettu versio Visionin suositusta Musta-kahluukengästä. Kengän pohja perustuu Michelinin...
(1)
209,90 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Ursuit Ruoto Slimline Pro Auto 150N Black - Pelastusliivit - 6438330133152 - 1
Ursuit

Ursuit Ruoto Slimline Pro Auto 150N Black

Automaattinen paukkuliivi 150N
Ruoto Ursuit Slimline Pro 150N -paukkuliivit vievät turvallisuuden ja käyttömukavuuden uudelle tasolle – legendaarisia Ursuit Slimline Pro -liivejä mukaillen. Tyylikkäät ja äärimmäisen...
(0)
159,90 €
Heti verkkokaupan varastosta
Tuotteet lähetetään 1-3 arkipäivässä
Scientific Angler Amplitude Smooth Trout - Kelluvat - 840309131377 - 1
Scientific Angler Amplitude Smooth Trout - Kelluvat - 840309131377 - 2
Scientific Anglers

Scientific Angler Amplitude Smooth Trout

Kelluva perhosiima
Scientific Angler Amplitude Smooth Trout -perhosiimat ovat parasta, mitä rahalla saa. Maailman ensimmäinen modernien perhosiimojen valmistaja Scientific Anglers on ottanut taas askeleen eteenpäin...
(0)
129,90 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Light Grey - Reput - 4013051047593 - 1
Ortlieb Light-Pack Two - Reput - 4013051047593 - 2
Ortlieb

Ortlieb Light-Pack Two

Vesitiivis kevyt päiväreppu
Ortlieb Light-Pack Two on 330 grammainen minimalismin mestariteos, joka mahtuu 20cm pitkään mukana toimitettavaan verkkokangas pussukkaan. Vesitiivis päiväreppu, jossa paljon paljon...
(0)
89,99 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Vision Meri Fast Intermediate - Kokonaan uppoavat - 6417512840446 - 1
Vision Meri Fast Intermediate - Kokonaan uppoavat - 6417512840446 - 2
Vision Fly Fishing

Vision Meri Fast Intermediate

Intermediate-perhosiima
Vision Meri perhosiimat ovat rannikkokalastukseen suunniteltu wf-siimoja, joita löytyy yhteensä neljässä eri uppoamis vaihtoehdossa. Fast Inter on hieman nopeammin uppoava malli ja se soveltuu...
(0)
89,99 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Uittolaite Jääraketti - Tarvikkeet - 6418252602240 - 1

Uittolaite Jääraketti

Narunvetolaite jään alle
Verkonuittolaite Jääraketti - on muovirunkoinen led-valolla varustettu narun uittolaite verkkokalastajalle. Toimii paristoilla (8 x D-paristo; ei sisälly). Laitteessa on neliasentoinen...
(0)
69,99 €
Hetkellisesti loppu - Kysy saatavuus asiakaspalvelusta
Metz Grade 2 Magnum Rooster Neck - Muut kukonniskat ja -satulat - 40350200021 - 1
Metz

Metz Grade 2 Magnum Rooster Neck

Iso kukonniska
Metz Magnum Rooster Cape niskasta löydät upeita häkilöitä monenlaisiin uppoperhoihin, mutta etenkin häkiläsiipisten streamereiden siipiin. Metzin upea kuviointi sekä höyhenten muoto ovat...
Metz Grade 2 Magnum Rooster Neck - Muut kukonniskat ja -satulat - 40350200021 - 7
(0)
59,99 €
C&F Design CFT-60 Bobbin Holder Standard -spigotti - Spigotit - 4560111380836 - 2
C&F Design CFT-60 Bobbin Holder Standard -spigotti - Spigotit - 4560111380836 - 3
C&F Design

C&F Design CFT-60 Bobbin Holder Standard -spigotti

Spigotti
C&F Design CFT Bobbing Holder -spigotti on paljon perhoja sitovan henkilön ehdoton suosikki. Tässä spigotissa yhdistyvät varmuus, tasapaino ja viimeistelty ulkonäkö, jotka tekevät...
(0)
48,99 €
Heti verkkokaupan varastosta
Tuotteet lähetetään 2-5 arkipäivässä
Loon Razor Scissors 5in -sidontasakset - Sakset - 782420009893 - 1
Loon Outdoors

Loon Razor Scissors 5in -sidontasakset

Razor-perhonsidontasakset
Loon Razor Scissors 5´´ ovat laadukkaat perhonsidontasakset, jotka ovat viimeistely Yhdysvalloissa. Sakset soveltuvat käytettäväksi yleisimpien perhojen sidonnassa sekä luonnon että...
(0)
34,99 €
Heti verkkokaupan varastosta
Tuotteet lähetetään 2-5 arkipäivässä
Whiting 4Bs Rooster Cape - Muut kukonniskat ja -satulat - 40350200022 - 1
Whiting

Whiting 4Bs Rooster Cape

Kukonniska uppoperhoille
Whiting 4B's Rooster Cape ovat laadukkaita kukonniskoja monenlaisiin uppoperhoihin. Häkilät soveltuvat niin streamerien siipiin kuin runkohäkilöintiin. Whiting 4B's Rooster Cape- lisätiedot:...
Whiting 4Bs Rooster Cape - Muut kukonniskat ja -satulat - 40350200022 - 4
(0)
34,99 €
C&F Design Gravity Kit - Spigotit - 4560111383844 - 1
C&F Design

C&F Design Gravity Kit

Spigotin paino
C&F Design Gravity Kit - on erityisesti C&F:n spigotteihin suunniteltu lisäosa, joka tuo täydellistä tasapainoa. Gravity Kitin avulla spigotti saavuttaa perhonsidonnan eri vaiheissa parhaan...
(0)
14,99 € - 22,99 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Kivikangas Ahti-Atrain - Tarvikkeet - 6418252921563 - 1

Kivikangas Ahti-Atrain

Atrain ilman vartta
Ahti Atrain - on seitsemän 12 cm pituista piikkiä. Leveys 16cm. Sopii 25mm varteen. Uusi viistoteroitettu malli. Tuulastuksesta lisätietoja: Kiinnitä atrain noin 2,2 - 2,5 m pitkään puuvarteen....
(0)
12,99 €
Hetkellisesti loppu - Kysy saatavuus asiakaspalvelusta
Ahti Verkonpesuaine 1L Pullo - Tarvikkeet - 6418252000152 - 1

Ahti Verkonpesuaine 1L Pullo

Verkonpesuaine
Ahti Verkonpesuaine - on biologisesti luontoon hajoava pesuaine, joka soveltuu myös painepesureihin ja esimerkiksi veneiden pesuun. 1Litran pullo Ahti-pesuaine hajottaa tehokkaasti rasvoja ja...
(0)
9,99 €
Heti verkosta ja ainakin yhdestä myymälästä
Tuotteet lähetetään 1-3 arkipäivässä
SLF Saltwater Dubbing - Dubbingit - 40600100086 - 1
SLF

SLF Saltwater Dubbing

Dubbing, perhonsidontaan
SLF Saltwater Dubbing on erityisesti suolaisenvedenkalastukseen suunnattu runkodubbing. Sen maanläheiset värit ovat tehty läpikuultaviksi ja seasta löytyy myös hyviä meritaimen katkaperhojen...
SLF Saltwater Dubbing - Dubbingit - 40600100086 - 15
(0)
3,99 €