Jarkko Kutilainen

Jarkko Kutilainen

Varastopäällikkö, saapuva tavara ja verkkokauppatoimitukset

Perhonsitoja, perhokalastaja ja viime aikoina myös heittokalastukseen hurahtanut. Jarkko auttaa aina asiassa kuin asiassa. 

30-vuotias Jarkko Kutilainen oli monen vuoden ajan Ruodon innokas vakioasiakas. Yhtenä päivänä hän kuitenkin kysyi osa-aikaisia töitä ja aloitti työskentelyn Ruodossa. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän lopetti aikaisemman työnsä ja siirtyi täyspäiväiseksi asiakaspalvelijaksi Ruotoon.

Jarkko on lievästi sanottuna innokas perhonsitoja. Hän sitoo perhoja laidasta laitaan ja kokeilee mielellään uusia perhonsidonnnan tuulia. Tietenkään klassisempaa puolta unohtamatta. Jarkko pitää erityisesti taimenen perhokalastuksesta ja sempä vuoksi hänen suosikkikohteensa on Vihavuosi. Ykkösperho on surffilauta, jolla taimenia tulee joka kesä huijattua. Nyt Ruodossa työt aloitettuaan Jarkko on alkanut kalastamaan aktiivisesti myös haukea, ahventa ja kuhaa moderneilla nykyaikaisilla vieheillä.

Jarkko työskentelee päivittäin Tuusulan Ruodossa ja auttaa sinua mielellään kaikissa kalastusasioissa. Alla listattuna Jarkon omat suosikkituotteet.

EUR
10 tuotetta
Järjestys:
Ahrex TP610 Trout Predator Streamer - Streamerkoukut - 655043964385 - 1
Ahrex TP610 Trout Predator Streamer - Streamerkoukut - 655043964385 - 2
Ahrex Hooks

Ahrex TP610 Trout Predator Streamer

Streamerkoukku 10-12 kpl
Ahrex TP610 on erinomainen koukku erilaisiin moderneihin streamereihin sekä articulated- streamereiden etukoukkuna. Iso kita pitää perhot hyvin oikein päin virrassa ja parantaa tartuttavuutta...
(0)
8,99 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Scientific Anglers Mastery VPT - Kelluvat - 051141339580 - 1
Scientific Anglers Mastery VPT - Kelluvat - 051141339580 - 3
Scientific Anglers

Scientific Anglers Mastery VPT

Kelluva perhosiima
Scientific Anglers Mastery VPT -perhosiima on tarkka ja heitot vie nätisti perhon kalan luo. Mastery VPT -siima on helppo kontrolloida niin lyhyillä kuin keskipitkilläkin heitoilla. VPT on...
(0)
109,90 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Strike Pro Strike Pop 6cm 8,5g - Muut uistimet - 3400405536 - 1
Strike Pro

Strike Pro Strike Pop 6cm 8,5g

Popperi 8,5g
Strike Pro Strike Pop 6cm 8,5g on pintaviehe, joka on suunniteltu erityisesti ahvenen ja hauen kalastukseen kesäaikaan. Viehe on 6 cm pitkä ja painaa 8,5 g. Sen kuppimainen nokka on suunniteltu...
Strike Pro Strike Pop 6cm 8,5g - Muut uistimet - 3400405536 - 1
(0)
8,99 €
Vision Nahka Michelin - Kahluukengät - 6417512837941 - 1
Vision Nahka Michelin - Kahluukengät - 6417512837941 - 2
Vision Fly Fishing

Vision Nahka Michelin

Kahluukenkä kumipohjalla
Vision Nahka Michelin on oikeasta nupukki-nahasta ja mikrokuiduista valmistettu kahluukenkä. Nahka istuu hyvin jalkaan ja antaa hyvän tuen kahlatessa sekä kävellessä poluilla seuraavalle...
(1)
279,90 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Vision Onki - Vision-perhovavat - 6417512829571 - 1
Vision Onki - Vision-perhovavat - 6417512829571 - 2
Ale -38%
Vision Fly Fishing

Vision Onki

Yhdenkäden perhovapa, 4-osainen
Vision Onki -perhovapaperhe sisältää 11 huolella kehitettyä keskitoimista vapamallia, joilla pitäisi pärjätä useimmissa tilanteissa riippumatta kalastatko purolla, joella tai seisovan veden...
(2)
199,90 €Norm. 319,90 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Vision Vibe+ 85 Float - Kelluvat - 6417512832250 - 2
Vision Vibe+ 85 Float - Kelluvat - 6417512832250 - 3
Ale -30%
Vision Fly Fishing

Vision Vibe+ 85 Float

Kelluva perhosiima
Vision Vibe 85 on Visionin ylivoimaisesti myydyin wf-siima ja +-mallin myötä se on entistä liukkaampi sekä kestävämpi. Siiman heittopää on säilynyt erinomaisuudestaan johtuen täysin...
(1)
59,49 € - 84,99 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Whiting American Rooster Cape - Muut kukonniskat ja -satulat - 40350200001 - 1
Whiting

Whiting American Rooster Cape

Kukonniska
Whiting American Rooster Cape kukonniskat ovat laadukkaimpia saatavissa olevia jalostettuja niskoja uppoperhojen, lohiperhojen ja streamereiden sitomiseen. Niskan höyhenissä on sitkeä ruoto, joka...
Whiting American Rooster Cape - Muut kukonniskat ja -satulat - 40350200001 - 34
(0)
59,99 €