

Tomppa tuntee tuotteet aseista ja patruunoista aina kalahommiin asti.
33-vuotias Tom Paaluharju on työskennellyt Ruodossa alkuvuodesta 2018 lähtien. Ennen Ruotoa Tomppa ehti keräämään työkokemusta kalastus- ja metsästysvälinemyynnin parissa niin erikoiliikkeissä kuin markettienkin puolella.
Tomppa harrastaa kalastusta laajalla skaalalla. Hän on erityisen innokas perhokalastaja ja varsinkin lohen- sekä hauenperhokalastus ovat lähellä sydäntä. Tähän liittyen mainittakoon lohenperhokalastuksen SM-kulta vuodelta 2017. Tom myös sitoo innokkaasti perhoja ja toisinaan hän tekee niitä tilauksesta asiakkaillekin asti. Oma kalavene löytyy rannasta, joten hauen ja ahvenen perässä mennään myös virvelivälineillä.
Metsästystaustaa Tompalta löytyy paljon. Hän on metsästänyt koko pienen ikänsä ja riistaakin on osunut kohdalle laidasta laitaan. Tom onkin siis myyjä, joka osaa palvella myymälän jokaisella tuotealueella ongelmitta. Lisäksi Tompalta onnistuu asiakaspalvelu myös ruotsiksi.
Verkkokaupan osalta Tom vastaa metsästyspuolen tilausten toimittamisesta. Osan viikosta hän myös palvelee Tuusulan myymälän asiakkaita. Alla listattuna Tompan omat suosikkituotteet.



















































