Saxa

Perustettu vuonna 2015

Saxa perustettiin vuonna 2015 kun Ruodossa saimme ajatuksen omien vapojen suunnittelusta ja valmistamisesta. Ajatus syntyi selkeästä tarpeesta, jonka tunnistimme niin asiakkaita palvellessamme kuin myös itse harrastuksenkin parissa. Mielestämme monet Pohjoismaissa myytävät vavat eivät olleet riittävän hyviä, eivätkä varsinkaan suunniteltu meidän kalalajiemme kalastamiseen moderneilla tekniikoilla. Tai jos olivat, niin ainakin niiden hinnat kohosivat pilviin...

Aloitimme suunnittelemaan vapoja, sillä olihan tiimillämme jo vuosikausien kokemus kalastusvälineistä ja varsinkin joka päiväisen myyntityön opettamaa tietotaitoa. Alku oli pitkä ja kivinen, mutta ensimmäisen vuoden jälkeen palikat alkoivat loksahtelemaan kohdalleen ja ensimmäiset Saxa-vavat esiteltiin asiakkaille vuonna 2016. Aloitimme tiiviin yhteistyön vapojen suunnittelussa yhden maailman johtavan vapatehtaan kanssa ja jälkikäteen olemmekin monesti hämmästelleet, että miten me nuoret pojat saimmekaan tehtaan vakuuttumaan tulevaisuuden yhteistyöstä.

Saxa Shade räjäytti potin

Saxa Shade 8'2'' 50-150g tuli markkinoille loppuvuonna 2017. Vapasarja oli menestys. Näin tunnokasta ja kevyttä haukivapaa ei ollut totuttu Suomen markkinoilla näkemään. Eikä ainakaan tässä hintaluokassa, sillä olihan kilpailuetumme hinnassa kova kun ostimme vavat suoraan tehtaalta ilman välikäsiä.

Kehitystyö jatkui taukoamatta ja menestyneen Saxa Shade -vavan innoittamana laajensimme mallistoa vuonna 2019 kattamaan myös jigivapoja ja laajemmin erilaisia haukivapoja. Saxa Shade G2:sta seurasi myös päivitetyt Saxa Reed ja Spectre -sarjat. Mallisto alkoi kattaa useita hintaluokkia ja tieto vapojemme ylivoimaisesta hinta/laatu-suhteesta kiiri asiakaskuntamme halki hurjaa vauhtia.

Nyt vuonna 2026 Saxa on kirkkaasti myydyin vapamerkkimme. Myymme vuosittain lähes 6000 kappaletta Saxan laadukkaita heittokalastusvapoja. Lähes koko henkilökuntamme kalastaa Saxa-vavoilla ja tulevien mallien tuotekehitykseen kerätään jatkuvasti tietoa niin omalta porukaltamme, kuin innokkailta asiakkailtammekin.

Kalastuselektroniikkaa

2020-luvulla olemme keskittyneet vapojen rinnalla kehittämään myös laadukasta kalastuselektroniikkaa eli mm. akkuja, sähkömoottoreita ja kaikuluotainnäyttöjä. Saxan valikoima kattaakin tällä hetkellä hinta/laatu-suhteeltaan erinomaisia tuotteita, joilla aktiivisimmatkin kalastajat saavat varusteltua kalaveneensä kovaan iskuun. Saxan GPS-keulamoottorit eli kansankielellä "taivasankkurit" ovat todella suosittuja eikä suotta, sillä tämän tasoisia "keuliksia" ei ole aikaisemmin tähän hintaan tavattu näkemään.

Tutustu Saxan laajaan tuotevalikoimaan jo tänään ja tule osaksi tiimiä! Kireitä!

 


EUR
80 tuotetta
Järjestys:
Saxa Shade Pro Spin - Uutuus 2025! - Saxa-avokelavavat - 1180200010 - 1
Saxa Shade Pro Spin - Uutuus 2025! - Saxa-avokelavavat - 1180200010 - 2
Saxa

Saxa Shade Pro Spin - Uutuus 2025!

Avokelavapa
Saxa Shade Pro – Premium-vapasarja urheilukalastukseen ! Esittelemme ylpeänä uuden Saxa Shade Pro -vapasarjan, joka on suunniteltu pohjoismaalaiseen kalastukseen yhdistäen laadun ja...
(3)
199,90 € - 259,90 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Saxa Shade Pro Trigger - Uutuus 2025! - Saxa-hyrräkelavavat - 1180200016 - 1
Saxa Shade Pro Trigger - Uutuus 2025! - Saxa-hyrräkelavavat - 1180200016 - 2
Saxa

Saxa Shade Pro Trigger - Uutuus 2025!

Hyrräkelavapa
Saxa Shade Pro Trigger – Premium-hyrräkelavapasarja urheilukalastukseen ! Esittelemme ylpeänä Saxa Shade Pro Trigger -vapasarjan, joka on suunniteltu erityisesti pohjoismaalaiseen kalastukseen...
(0)
219,90 € - 259,90 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Saxa Shadow 62lbs 60'' - Saxa-keulasähkömoottorit - 940900-090 - 2
Saxa Shadow 62lbs 60'' - Saxa-keulasähkömoottorit - 940900-090 - 3
Ale -10%
Saxa

Saxa Shadow 62lbs 60''

Keulasähkömoottori 12V
Saxa Shadow Salt 62 lbs 60' ' on pitkällä rikiputkella varustettu täysin suolaveden kestävä GPS-keulasähkömoottori eli kansankielellä "taivasankkuri". Tämä virtaviivainen ja tyylikäs musta...
(4)
1 599,00 € - 1 699,00 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Saxa Shadow Quick Release Bracket - Saxa-keulasähkömoottorit - 940900-QD - 5
Saxa Shadow Quick Release Bracket - Saxa-keulasähkömoottorit - 940900-QD - 8
Saxa

Saxa Shadow Quick Release Bracket

Pikajalusta keulamoottorille
Saxa Shadow Quick Release Bracket on laadukas ja kestävä pikakiinnitysjalusta, joka on suunniteltu Saxa Shadow -sarjan keulamoottoreille. Tämän jalustan ansiosta moottorin irrottaminen veneestä...
(0)
159,90 €
Heti verkkokaupan varastosta
Tuotteet lähetetään 2-4 arkipäivässä
Saxa Shaped Long Nose Pliers - Pihdit - 6438407012083 - 2
Saxa

Saxa Shaped Long Nose Pliers

Pitkävartiset kalastuspihdit
Saxa Shaped Long Nose Pliers ovat pitkävartiset kalastuspihdit, jotka on valmistettu taotusta hiiliteräksestä. Näissä pihdeissä on ergonomisesti muotoillut ja pitävät kahvat, jotka takaavat...
(0)
18,99 €
Heti verkkokaupan varastosta
Tuotteet lähetetään 2 arkipäivässä
Saxa Side Cutter - Pihdit - 6438407012090 - 2
Saxa

Saxa Side Cutter

Sivuleikkurit
Saxa Side Cutter on taotusta hiiliteräksestä valmistettu sivuleikkuri, joka on päällystetty Teflon-pinnoitteella. Tämä tekee siitä erinomaisen työkalun pienten koukkujen, vaijereiden ja...
(0)
18,99 €
Heti verkkokaupan varastosta
Tuotteet lähetetään 2 arkipäivässä
Saxa Spectre G2 Spin - Saxa-avokelavavat - 6438407006662 - 1
Saxa Spectre G2 Spin - Saxa-avokelavavat - 6438407006662 - 2
Saxa

Saxa Spectre G2 Spin

Avokelavapa
Saxa Spectre G2 -avokelavavat edustavat modernia pohjoismaalaista vapatrendiä. Spectre G2 -vapojen suunnittelussa on pidetty erityisesti mielessä vesiemme petokalat; mallistosta löydät vavat niin...
(0)
129,90 € - 159,90 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Saxa Spectre G2 Trigger - Saxa-hyrräkelavavat - 6438407006686 - 1
Saxa Spectre G2 Trigger - Saxa-hyrräkelavavat - 6438407006686 - 2
Saxa

Saxa Spectre G2 Trigger

Hyrräkelavapa
Saxa Spectre G2 -hyrräkelavavat edustavat modernia pohjoismaalaista vapatrendiä. Spectre G2 -vapojen suunnittelussa on pidetty erityisesti mielessä vesiemme petokalat; mallistosta löydät vavat...
(3)
129,90 € - 159,90 €
Katso kaikki vaihtoehdot
Saxa Strong Hook Cutter - Pihdit - 6438407012106 - 1
Saxa Strong Hook Cutter - Pihdit - 6438407012106 - 2
Saxa

Saxa Strong Hook Cutter

Koukun katkaisupihdit
Saxa Strong Hook Cutter on suunniteltu erityisesti suurten kalastuskoukkujen katkaisemiseen. Nämä koukun katkaisupihdit on valmistettu taotusta CR-V teräksestä, jonka kovuus on 60 HRC. Tämä...
(0)
18,99 €
Heti verkkokaupan varastosta
Tuotteet lähetetään 2 arkipäivässä
Saxa Tournament Sleeve Spinning 160 cm - Muut laukut - 6438407012533 - 1
Saxa Tournament Sleeve Spinning 160 cm - Muut laukut - 6438407012533 - 2
Saxa

Saxa Tournament Sleeve Spinning 160 cm

Vapasukka
Saxa Tournament Sleeve Spinning 160 cm on vapasukka, joka on valmistettu kestävästä PET-materiaalista. tämä vapasukka on suunniteltu erityisesti suojaamaan heittokalastusvapoja, ja sen halkaisija...
(0)
11,99 €
Heti verkkokaupan varastosta
Tuotteet lähetetään 2 arkipäivässä
Saxa Tournament Sleeve Trigger 160 cm - Muut laukut - 6438407012526 - 1
Saxa Tournament Sleeve Trigger 160 cm - Muut laukut - 6438407012526 - 2
Saxa

Saxa Tournament Sleeve Trigger 160 cm

Vapasukka
Saxa Tournament Sleeve Trigger 160 cm on vapasukka, joka on valmistettu kestävästä PET-materiaalista. Tämä vapasukka on suunniteltu erityisesti suojaamaan heittokalastusvapoja, ja sen halkaisija...
(0)
11,99 €
Heti verkkokaupan varastosta
Tuotteet lähetetään 2 arkipäivässä
Saxa Tournament Sleeve Trigger 190cm - Muut laukut - 6438407012540 - 1
Saxa Tournament Sleeve Trigger 190cm - Muut laukut - 6438407012540 - 2
Saxa

Saxa Tournament Sleeve Trigger 190cm

Vapasukka
Saxa Tournament Sleeve Trigger 190 cm on vapasukka, joka on valmistettu kestävästä PET-materiaalista. Tämä vapasukka on suunniteltu erityisesti suojaamaan heittokalastusvapoja, ja sen halkaisija...
(0)
11,99 €
Heti verkkokaupan varastosta
Tuotteet lähetetään 2 arkipäivässä
Saxa Tundra Spin - Tulossa 2026! - Saxa-avokelavavat - 6438407013035 - 1
Saxa Tundra Spin - Tulossa 2026! - Saxa-avokelavavat - 6438407013035 - 2
Saxa

Saxa Tundra Spin - Tulossa 2026!

4-osainen matkavapa avokelalle
Saxa Tundra neljäosaiset avokelavavat ovat suunniteltu matkustavan ja vaeltavan kalastajan tarpeisiin. Yksinkertaisesti sanottuna tämä vapa on lähes täydellinen tuote reissuun kun tavoitteena...
(0)
98,99 € - 119,90 €
Katso kaikki vaihtoehdot