Ruoto Mega Storen Syyspäivä 2018

Suomenlahtipäivä on nyt Mega Storen Syyspäivä!

Neljän vuoden aikana jo perinteeksi muodostunut syystapahtumamme "Suomenlahtipäivä" laajenee ja sen myötä se on saanut myös uuden nimen: Ruoto Mega Storen Syyspäivä! Syksy kun ei ole pelkästään hyvää kalastusaikaa, vaan myös retkeilysesonki on vielä täysillä päällä. Halusimmekin ottaa kalastajien lisäksi tapahtumassa huomioon myös retkeilykansan.

Kalastuksen ystäville tapahtumassa on tarjolla vanhaan tuttuun tapaan kasapäin kuumia tarjouksia, tuoteuutuuksia, sekä suuria nimiä jakamassa viisauksiaan. Pääset koeheittämään vapoja, tutustumaan välineisiin sekä kuulemaan parhaat vinkit kalastusoppailta ja muilta kalastuksen guruilta. 

Paikalle saapuu myös useita nimekkäitä haukiperhonsitojia pyörittelemmään spigottejaan sidontapöydän äärelle. Lisäksi pääset tutustumaan ja koeheittämään syksyn kuumimpia uutuuksia heittoaltaalla.

Retkeilyn ystäville on kovien tarjousten lisäksi tarjolla muun muassa telttakylä, jossa on pystytetty runsaasti erilaisia ja eri hintaluokassa olevia telttoja, usealta eri valmistajalta. Pääset myös testaamaan erilaisia vaelluskenkiä erilaisissa ”maastoissa” ja saat opastusta kenkien oikeaoppiseen huoltoon. Rinkkapisteellä opit säätämään rinkan oikein, jotta paino jakautuu tasaisesti, hyödyntämällä kaikkia rinkan säätöominaisuuksia. Lisäksi paljon muuta retkeilyaiheista ohjelmaa, joka julkistetaan myöhemmin.

Kaiken kaikkiaan tämä tapahtuma tarjoaa laajasti kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää ja näprättävää – olit sitten kalastaja, retkeilijä, veneilijä tai näitä kaikkia samaan aikaan! 

Seuraa tapahtumaa Facebookissa: www.facebook.com/events/185147382346096/ 



TAPAHTUMAN OHJELMA:

APAJI-veneiden tuotantoversiot nähtävillä pihalla. Tule tutustumaan ja keskustelemaan koeajomahdollisuuksista!
Nähtävillä olevat mallit: 540 Pro sekä 470 Classic

 

CWC:n Mika Mäkelä ja Janne Helenius
Rajoitettu erä The Pig Shad Junior -erikoisväriä!

 

Wakefishing-piste ja kuhakuningas Perttu Haanpää!

 

Flyfish Europe ja Klaus Moisander
Scott-demovavat heitettävänä
Laaja valikoima Simms-tuotteita, muun muassa Bugstopper-hyönteissuojavaatteita

 

Daiwa sekä hauki- ja jigiguru Ville-Matti Blomqvist

 

Loop ja Ville Rakkolainen
Loop-vapoja koeheitettävänä heittoaltaalla!

 

Perhonsitojia paikalla sitomassa haukiperhoja!
Lauri Pihl
Niko Hietakangas
Mukana rajoitettu erä kotimaista käsintyöstettyä superlaadukasta peuranhäntää!

 

Gulff ja Tommi Kantonen
Mukana uudet räikeät Gulff Ambulance Fl.-liimat! Pääset itse testaamaan liimoja ja saat Tommilta opastusta eri liimojen käyttöön.

 

Runsaasti erilaisia telttoja pystytettynä (Jack Wolfskin, Fjällräven ja Halti), vaelluskenkien testausta sekä kenkähuoltopiste!

 

Paikalla henkilökuntamme ulkopuolelta retkeilyalan asiantuntijoita
Julius Cedeström: Gerber-työkalut ja -veitset, Jack Wolfskin -vaatteet ja Lowa-vaelluskengät
Joona Kivinen: Aclima-merinovillavaatteet, Jetboil-keittimet sekä Light My Fire -retkiruokailutuotteet

 

Hidehook-piste ja uudet maalatut värit!

 

Heittoallas pihalla. Mahdollisuus testata mitä tahansa myymälässämme olevaa perhovapaa

 

Vision big daddy 2.0 -haukiperhovapauutuus!

 

Rajoitettu erä Svartzonker McRubber Real ja Flash-sarjaa! Flashit saatavana nyt ensikertaa myös Junioreina!
6 väriä Real-sarjaa ja 4 väriä Flash-sarjaa
St.Croixin uutuusvavat Mojo Bass Glass ja Bass X!

 

Solo Shadin Ruoto-erikoisväri Glitter Perch

 

Uusi laajentunut retkeilyvalikoima!
Pohjoismaiden laajin Patagonia-valikoima
Jack Wolfskin -uutuuksia
Uutena brändinä nyt myös Fjällräven

 

Runsaasti myös naisten ulkoilu- ja retkeilyvaatteita omalla osastolla!

Tervetuloa!